
Joogamatka Espanjaan tai Portugaliin – 10 syytä lähteä mukaan
Muistan erään osallistujan, joka saapui joogamatkalle väsyneenä, kiireen jäljiltä. Ensimmäiset päivät menivät totutellessa, mutta sitten tapahtui muutos – hengitys syveni, hymy palasi ja silmiin syttyi valo.
Tällaista tapahtuu joogamatkoilla, kerta toisensa jälkeen.
Olen ohjannut joogaa ja liikuntaa yli 15 vuoden ajan, ja joogamatkat ovat minulle sydämen asia. Niissä yhdistyy rauhoittuminen, oivallukset ja yhteys – ei vain itseensä, vaan myös toisiin ihmisiin ja ympäröivään maailmaan.
Joogamatka on enemmän kuin lomamatka. Se on mahdollisuus pysähtyä, hengittää ja löytää oma suunta. Tässä 10 syytä, miksi kannattaa lähteä mukaan Yogaian joogamatkalle joko Mallorcalle, Espanjaan tai Sintraan, Portugaliin.
Miksi joogamatka kannattaa? Tässä 10 hyvää syytä:
1. Joogamatkalla saat aikaa itsellesi
Arki on usein täynnä toisten tarpeita. Joogamatkalla pääset kuulolle oman sisäisen äänesi kanssa – ja saat vihdoin kysyä itseltäsi: mitä minä oikeasti haluan?
2. Syvennä joogaharjoitustasi kiireettä
Kun ei ole kellon tai velvollisuuksien painetta, joogaharjoitus saa tilaa kehittyä. Jo muutamassa päivässä moni huomaa uusia oivalluksia kehostaan, hengityksestään ja mielestään.
3. Tapaa uusia ihmisiä ja jaa matka
Joogamatkat yhdistävät ihmisiä eri elämäntilanteista. Yhteinen kokemus luo yhteyden, ja usein matkalla syntyy ystävyyksiä, jotka kantavat vielä pitkään matkan jälkeen.
4. Palaudu stressistä lempeästi
Hiljaiset aamut, palauttavat harjoitukset ja luonnon kauneus tekevät hyvää hermostolle. Saat hengittää, levätä ja antaa keholle ja mielelle tilaa palautua.
5. Löydä läsnäolon taika
Joogamatkalla elämä hidastuu. Yhtäkkiä huomaat nauttivasi kahvikupista, auringon lämmöstä iholla ja hengityksen rytmistä. Nämä pienet hetket muistuttavat, mikä tekee elämästä merkityksellistä.
6. Ilo saa tilaa
Joogamatkalla ei tarvitse suorittaa. Liike, nauru ja yhteisöllisyys vapauttavat – ja muistuttavat, että ilo ei ole tavoite vaan olotila, joka syntyy, kun päästämme irti.
7. Uskalla kokeilla jotain uutta
Rento ja turvallinen ilmapiiri kannustaa tutkimaan omaa mukavuusaluetta. Ehkä kokeilet uutta joogamuotoa, osallistut työpajaan tai vain annat itsesi olla hiljaa. Kaikki on sallittua.
8. Uppoudu uuteen ympäristöön ja kulttuuriin
Mallorcan tai Sintran luonnonkauniissa maisemissa keho ja mieli lepäävät. Retket, maisemat ja paikallinen kulttuuri rikastuttavat kokemusta – sisäinen ja ulkoinen matka täydentävät toisiaan.
9. Ravitse itseäsi auringolla ja hyvällä ruoalla
Lämpö, valo ja maukas, ravitseva ruoka hoitavat kokonaisvaltaisesti. Kun keho voi hyvin, myös mieli kirkastuu.
10. Opit uutta joogasta – ja elämästä
Päivät alkavat meditaatiolla ja energisoivalla joogalla, ja päättyvät lempeään yin-harjoitukseen. Lisäksi Yogaian urheilupsykologi Kaisa Soininen ohjaa inspiroivia työpajoja, joissa käsitellään mm.:
- Oman elämän merkityksellisyyttä
- Omien vahvuuksien kirkastamista
- Vapautumista rajoittavista ajatusmalleista
- Rohkeutta elää omannäköistä elämää
Näiden avulla matka ei pääty, kun palaat kotiin – vaan jatkuu osana arkea, mielekkäämpänä ja enemmän sinun näköisenä.
✨ Tämä joogamatka voi muuttaa enemmän kuin uskotkaan
Jos kaipaat taukoa, syvempää yhteyttä itseesi tai uutta suuntaa, tämä voi olla se hetki, jota olet odottanut.
Joogamatka ei ole vain irtiotto – se on mahdollisuus kohdata itsesi, voimaantua ja palata arkeen selkeämpänä ja levänneempänä.
Esittelyssä: Joogaloma Mallorcalla 2.-7.5.2026
Jos haet täydellistä yhdistelmää rentoutumista ja inspiroivaa liikettä upeassa ympäristössä, tutustu Yogaian ja OnActiven joogalomaan Mallorcalla.
🏝️ Ajankohta: 2.5.-7.5.2026
📍 Kohde: Colònia de Sant Jordi, Mallorca, Espanja
🧘♀️ Sisältö: Päivittäisiä joogatunteja, meditaatiota, workshoppeja omien vahvuuksien löytämiseen ja omannäköisen elämän rakentamiseen, omaa aikaa ja paljon muuta
✨ Taso: Sopii kaikille, ei vaadi aikaisempaa kokemusta
Pst. Edellinen Yogaian joogamatka varattiin nopeasti täyteen, joten kannattaa olla hyvissä ajoin liikenteessä Lue lisää ja varaa paikkasi
Esittelyssä: Joogaloma Sintrassa (Portugali) 19.-24.9.2026
Sintran vehreissä ja historiallisissa maisemissa keho ja mieli saavat tilaa hengittää. Jos kaipaat hengähdystaukoa, uutta näkökulmaa tai hienovaraista mutta merkityksellistä suunnanmuutosta, tämä matka on sinua varten.
🏝️ Ajankohta: 19.-24.9.2026
📍 Kohde: Sintra, Portugali
🧘♀️ Sisältö: Päivittäisiä joogatunteja, meditaatiota, workshoppeja rytmin löytämiseen, jossa asiat alkavat kulkea enemmän myötävirtaan myös loman jälkeen, omaa aikaa ja paljon muuta. Matkan hintaan kuuluu myös päiväretki meren rannalle.
✨ Taso: Sopii kaikille, ei vaadi aikaisempaa kokemusta
Pst. Sintrassa meille on varattu koko upea boutique-hotelli ja oma kokki valmistaa ruuat!
